Leppävirran kansallispuku 50 vuotta

Leppävirran ensimmäisen kansallispuvun suunnittelivat leppävirtalaislähtöinen taiteilija, mallipiirtäjä Siiri Brunou ja pukuhistorioitsija Tyyni Vahteri 1920-luvulla. Ilmeisesti leppävirtalaisia esikuvakankaita ei ollut saatavilla, sillä puvun raidoitus oli lainattu naapuripitäjien kankaista, samoin kuin liivin malli. Leppävirtalaisinta puvussa oli tykkimyssy, johon oli kirjottu lepän käpykuvioita.

Kansallispukuinen nainen istuu kädet sylissään. Hänellä on valkoinen pusero, raidallinen liivi ja hame. Puserossa on pieni, hopeinen solki.

Leppävirran vanha kansallispuku. Kuva Anssi Toivanen

Tätä ensimmäistä pukua ei valmistettu kovin paljon. Kotiseutumuseosta löytyy yksi puku, joka on mahdollisesti tehty 1930-luvulla. Mystisesti sen värit ovat paljon valjummat kuin alkuperäisluonnoksissa.

Vasemmalla Leppävirran ensimmäinen kansallispuku 1930-luvulta. Oikealla puvun uusittu versio.

Leppävirran vanha ja uusi kansallispuku rinnakkain. Kuva Anna Kaisa Piispanen

Leppävirran matkailu- ja kotiseutulautakunnan ja museonhoitaja Lyyli Sutisen toimesta vanha kansallispuku haluttiin uudistaa. Sen luonnokset lähetettiin Kansallismuseoon ja kysyttiin, voisiko se olla esikuvana uudelle puvulle. Kansatieteilijä Toini-Inkeri Kaukonen suunnitteli puvun uudelleen vuosina 1969-70. Paita, huivi ja tykkimyssy säilyivät entisellään. Liivin malli ja kankaan raidoitus suunniteltiin paikallisten esikuvien mukaisiksi.

Kansallispukuisia naisia Leppävirran kirkon edustalla. Kuva Anssi Toivanen

Leppävirran kansallispuvusta on kaksi värivaihtoehtoa; neitosille ja nuorille vaimoille heleämpi sinivihreä kangas, vanhemmille tummempi siniruskea. Heleämpi versio yleistyi, ja se tunnetaan nykyään Leppävirran kansallispukuna.

Leppävirran kansallispuku esiteltiin ensimmäisen kerran kotiseutujuhlissa kesäkuussa 1970.


Leppävirran kirjasto teki kansallispuvun syntymäpäivän kunniaksi virtuaalisen Tarinakoukun, joka julkaistiin Leppävirta-päivänä 4.6.2020.

Tarinakoukku-piknikin herkkuja

Lauantaina 13.6. oli kansainvälinen Knit in Public Day eli Julkineulomispäivä. Sen kunniaksi pidimme kirjaston pihalla seuraavana päivänä Tarinakoukku-piknikin, jossa neuloimme isolla porukalla kauniissa kesäsäässä. Viltit ja retkituolit, eväskassit ja lankakerät värittivät pihapuistoa. Helleasuiset ihmiset iloitsivat kohtaamisista ja yhteisestä harrastuksesta.

Kuvassa naiset ihailevat lankoja ja neuleita. Auton takakontissa, pöydällä ja korissa on myytäviä, värikkäitä lankoja.

Ilun ihania, värikkätä lankoja

Meillä oli vieraana Handu-lankakaupan Ilona Korhonen, joka tuli tapahtumaan Handun ensivastehätäapulankapiipaa-autollaan. Häneltä oli mahdollisuus ostaa korona-ajan tyhjentämiin lankakaappeihin ihanan värikästä täydennystä. Kuulimme Ilonan monipuolisesta elämästä langanvärjääjänä ja lankakauppiaana, laulajana ja kansanmusiikin tohtorina. Tutustuimme hänen tekemiinsä käsityökirjoihin ja Taito-lehteen, johon Ilu kirjoittaa mahtavia kolumneja.

Oli mielenkiintoista kuulla käsitöiden somemaailmasta. Ilu on Suomen ensimmäisiä käsityö-blogin pitäjiä (ilunhanduduunaa). Blogin perustamisen jälkeen somemaailma on muuttunut paljon – on tullut aktiiviset facebook-postaukset ja –harrasteryhmät, vlogit ja podcastit. Onko perinteisillä blogeilla enää sijaa harrastepiireissä? Lisää aiheesta videolla.

Virtuaalisten Tarinakoukkujen jälkeen oli tosi kiva tavata ihmisiä ihan oikeasti neulomisen merkeissä. Jatkamme oikeita Tarinakoukkuja taas syksyllä kirjaston kerhohuoneella, mikäli koronatilanne sen sallii. Seuraava kerta on suunniteltu pidettäväksi 25.9. klo 13-15. Silloin aiheena on nostalgia. Aiomme jatkossakin tehdä myös virtuaalisia Tarinakoukkuja kirjaston YouTube-kanavalle.