Paikallismuseopäivä Leppävirran kotiseutumuseolla: teemana kansallispuvut

Pohjois-Savon alueella järjestettiin tänä kesänä ensimmäisen kerran maakunnallinen paikallismuseopäivä. Päivän tarkoituksena on nostaa esille pohjoissavolaisia kotiseutu- ja paikallismuseoita ja niiden monipuolista tarjontaa. Leppävirralla paikallismuseopäivää vietettiin lauantaina 3.7. ja teemana oli kansallispuvut.

Leppävirran museon sisäänkäynti

Paikallismuseopäivä Leppävirran kotiseutumuseolla. Kuva Anssi Toivanen

Leppävirran kotiseutumuseo sijaitsee Leppävirran kirkon vieressä. Viljamakasiinina toiminut rakennus muutettiin museokäyttöön 1950-luvun lopulla. Museon kokoelmaan kuuluu n. 3000 esinettä sekä n. 7000 valokuvaa, jotka esittelevät pitäjän historiaa, elinkeinoja ja kulttuuria kivikaudelta nykyvuosikymmenille. Kirjaston kotiseutukokoelmaan kuuluu museon valokuva-, piirros- ja asiakirjakokoelmia sekä skannattuja pienpainatteita. Kotiseutukokoelmasta löytyy myös veteraanien ja evakkojen haastatteluja. Museon kokoelmiin voi tutustua kesäisin kotiseutumuseossa joka päivä klo 12-16 ja ympärivuotisesti verkossa sekä kirjaston kotiseutukokoelmassa.

Leppävirran kotiseutumuseo

Kotiseutumuseo 60-luvun alussa. Kuva Kotiseutumuseon kuvakokoelma

Leppävirran kansallispuku täytti viime kesänä 50 vuotta. Tarkoitus oli esitellä uutta ja vanhaa pukua Leppävirtapäivän yhteydessä 4.6.2020 ja laittaa ne esille kotiseutumuseoon, mutta koska tilaisuus peruttiin koronaepidemian vuoksi, teimme kansallispukuaiheisen videon. Tänä kesänä Leppävirran kansallispuvut ovat vihdoinkin esillä kotiseumuseossa ja siksi otimme paikallismuseopäivän teemaksi kansallispuvut. Yhdistimme päivään myös  kansallispuvun syntymäpäivän kunniaksi vietettävän kansallispukutuuletuksen.

Kansallispukuisia naisia

Kuvassa vasemmalta lukien Leppävirran, Etelä-Pohjanmaan ja Raja-Karjalan kansallispuvut. Kuva Anssi Toivanen

Kansallispukutuuletuksia on järjestetty ympäri Suomea jo vuodesta 2010. Tsaaripariskunta vieraili Suomessa 5.8.1885 ja sen kunniaksi Suomen naiset lahjoittivat keisarinnalle soutuveneen. Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, jotka edustivat eri maakuntia. Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli satahenkinen kansallispukuinen joukko. Tätä päivää voi pitää kansallispuvun syntymäpäivänä. Leppävirrallakin on vietetty kansallispuvun syntymäpäivää jo neljä kertaa.

Sisäkuva kotiseutumuseosta.

Juhlavieraita kotiseutumuseon tiloissa. Kuva Anssi Toivanen

Paikallismuseopäivän ohjelmassa oli luento Leppävirran kansallispuvuista. Ennen luentoa paikallaolijat esittelivat omat pukunsa ja kertoivat niiden historiasta. Ilahduttavasti mukana oli myös tuunaa mun perinne -tyylisesti pukeutuneita henkilöitä, eli oli otettu vaatetuksen osaksi jokin kansallispukuun kuuluva elementti. Nykyään tällaista yhdistelmää ei katsota karsaasti, vaan osataan iloita värikkäästä, runsaasta kansallispukuperinteestä.

Juhlakulkue

Juhlakulkue Alapihan kartanolle. Kuva Anssi Toivanen

Luennon jälkeen lähdimme kulkueena tutustumaan Alapihan kartanoon. Jouko Laitinen ja Kirsi Moisander Alapihan kartanon ystävistä esittelivät meille kunnostettua kartanoa ja kertoivat sen mielenkiintoisesta historiasta.

Kartanon juhlasali

Kahvihetki kartanon juhlasalissa. Kuva Anna Kaisa Piispanen

Lopuksi asetuimme yhteiskuvaan viehättävään Tildan kamariin.

Yhteiskuva kansallispukuisista vieraista

Yhteiskuva kansallispukuisista vieraista. Kuva Anssi Toivanen

Leppävirran kirjaston kotiseutukokoelmissa on useita kirjoja, joista löytyy tietoa Alapihan kartanon historiasta, uusimpana tänä vuonna ilmestynyt Anne Mustosen kirjoittama Alapihasta Alapihaan : Leppävirran Sipi Mustosen suvun vaiheita 1600-luvun alkupuolelta lähtien.

Toivottavasti koronaepidemia hellittää ensi kesään mennessä, jotta voimme juhlistaa paikallismuseopäivää isommallakin joukolla.

Läppäwirda, Leppevirda, Leppäwirta – Leppävirta historiallisissa kartoissa

Kuva

Digitoituja historiallisia karttoja löytyy muun muassa

Maanmittauslaitoksen sivulle kootut karttaluettelot auttavat hahmottamaan, mitä karttoja ja karttasarjoja on olemassa ja mistä ne löytyvät.

Ennen Leppävirran perustamista

Kartta 1. Magnus, Olaus: Pohjois-Eurooppa, 1539

Carta marina on ensimmäinen Pohjoismaita kuvaava kartta, jossa on paikannimiä ja paikkojen kuvauksia. Kartan loi Roomassa työskennellyt ruotsalainen Olaus Magnus. Hän sai 12-vuotisen työnsä päätökseen vuonna 1539, jolloin kartta painettiin Venetsiassa. Carta marinaa tarkempi karttakuvaus tehtiin vasta 1600-luvulla.

Leppävirta 1600-luvulla

Kartta 2. Streng, Anders: Nova tabula geographica totius Careliae, septentrionalis nimirum et australis tria territoria Kexholmense, Nyenslotense et Wiburgense complectentis, et quafieri potuit accurate ab Andraea Streng delineata, 1630-1650

1600-luvulla Tavinsalmen kirkko- ja hallintopitäjä laajeni niin suureksi, että varsinkin kirkollisen elämän järjestäminen oli vaikeaa: yksi pappi ei mitenkään pystynyt hoitamaan kaikkien sielunelämää. Myös maalliselle vallalle oli edullisempaa, että suurista pitäjistä pyrittiin eroon.

Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe pani toimeen laajat pitäjien jakamiset ja samalla muodostettiin uusia seurakuntia. Leppävirran seurakunta perustettiin 1639 ja Leppävirran hallintopitäjä 1642.

Kartta 3. Sanson, Nicolas: Savo ja Käkisalmi, 1666

Ranskalaisen Nicolas Sansonin ja hänen perheenjäsentensä ympärille syntyi kartografinen koulukunta 1600-luvulla. Koulukunnan töille ominainen selkeys ja tyylipuhtaus näkyy myös Savon ja Käkisalmen läänien  kartassa. Siinä ei mainita Leppävirtaa, ainoastaan Soisalo.

Posti- ja tiekarttoja

Kartta 4. Kuopion lääni, 1700-luku

Pohjois-Savon vanhimmat tiet olivat luonnostaan vesiteitä, mutta Leppävirran kautta kulki myös paljon käytetty ratsupolku. Sitä hyödynsivät sotilaat ja hallintoviranomaiset sekä käräjä- ja kirkkoväki. Se oli tärkeä myös strategisista syistä, sillä se oli lyhin sisämaanyhteys ja postilinja Viipurin ja Oulun välillä.

Kartta 5.  af Klerker, C. N: Suomen suuriruhtinaskunnan tiet 1800-luvun alussa, 1805

Varsinkin postilinjojen perustamisen takia tarvittiin lisää kulkukelpoisia teitä. Leppävirran halki tehtyä ratsupolkua alettiin kunnostaa maantieksi 1740-luvulla ja 1770-luvulla siitä tehtiin Kustaa III:n toimesta 10 kyynärää leveä. Heinäkuussa 1802 Kustaa IV Adolf ja kuningatar Fredrika kulkivat tietä pitkin Mikkeliin 236 hevosen ja hoviväen saattueena. Kuningasparin ja heidän upeiden vaunujensa lisäksi seurueessa oli paljon muutakin nähtävää leppävirtalaisille, sillä seurueeseen kuului hoviherroja ja palvelijoita, yhdeksän musikanttia, useita kokkeja ja leipureita, henkivartijoita ja saattajia. Kuormasto käsitti myös keittiö- ja kellarivaunut sekä kuningasparin vuoteita kuljettavat vaunut.

Kartta 6a. Lindeman, Berndt Adolf: Suomen posti- ja tiekartta, 1846/1848

Suomen postilaitoksen perustamisajankohtana pidetään 6. syyskuuta 1638, jolloin postinkuljetus alkoi kenraalikuvernööri Pietari Brahen määräyksestä. Suomeen luotiin järjestelmä, jossa postin kuljetuksesta vastasivat tehtävään erityisesti valitut postitalonpojat. Vastineeksi heidät vapautettiin muun muassa kestitys- ja kyyditysmaksuista sekä muista talonpoikiin kohdistuneista lisäveroista. Postitalonpoikajärjestelmä lakkautettiin vuonna 1846, jolloin alkoi toimia kestikievarikyytejä käyttävä posteljoonijärjestelmä.

Kartta 6b. Lindeman, Berndt Adolf: Suomen posti- ja tiekartta, 1846/1848

Postikarttaan merkittiin kesä- ja talvitiet, postikonttorit, kievarit ja matkan pituus lähimpään postikonttoriin.

Kartta 7a. Kuopio läns vägar, 1860

1840-luvulla valmistui maantiet Lempyystä Kotalahden Niiralaan ja Sorsakoskelta Leppävirran kirkolle. Muu osa Leppävirtaa oli ratsupolkujen ja talviteiden varassa. 1870-luvulla tarve liikkua pitkin kyläteitä alkoi kuitenkin kasvaa maakaupan vapauttamisen, maatalouden rakennemuutoksen ja koulunkäynnin yleistymisen takia. Teiden rakennustyössä hyödynnettiin aikaisempia, vuosisatojen kuluessa syntyneitä tieuria.

Kartta 7b. Kuopio läns vägar, 1860

Tiekarttoihin merkittiin

  • kesämaantiet, joiden varrella kestikievareita
  • kesäisin käytössä olevat kylätiet, ei kestikievareita
  • pienehköt ajotiet
  • talvitiet, joiden varrella kestikievareita
  • talvitiet, joiden varrella ei kestikievareita
  • maanviljelyskoulut.

Kartta 7c. Kuopio läns vägar 1860

Vesistöjen ylityspaikoilla perittiin lauttataksoja sen mukaan, oliko kyseessä

  • suuri, kokonaan katettu vaunu, jossa kirstuja
  • pienempi vaunu tai puoliksi katettu vaunu, jossa pakkauksia
  • vaunu valjailla
  • vaunu, kolme hevosta ja matkustavainen
  • kaksirattainen ajokalu ja hevonen
  • kuormurin kuorma
  • 1 henkilö
  • 1 hevonen
  • jäävene ja kapineet ja 2 matkustajaa
  • kesävene, 1 matkustaja ja kapineet
  • posti, vangit.

Kirkkoja, torppia, maataloja, kartanoita

Kartta 8 . Wetterstedt, Eric: Suomi, yleiskartta, 1775

Eric af Wetterstedt toimi Maanmittauskonttorin kartoitustoiminnan johtajana 1700-luvun lopulla. Hänen aikanaan saatiin valmiiksi täydellinen karttalaitos Suomesta, mutta sitä ei julkaistu. 1700-luvulla karttoihin piirrettiin kirkkojen kohdalle kokonainen kirkko, ei pelkkää ristiä.

Kartta 9. Kuopion läänin hallinnollinen kartta, 1770-1783

Kartasta ei käy ilmi, minkälaiseen hallinnolliseen tarpeeseen se on tehty, mutta siihen on merkitty kaikki Leppävirran kartanot: Alapiha, Vokkola, Karlvik ja Kauppilanmäki.

Kartta 10. Pitäjänkartasto, 3243 02 Leppävirta, 1842-1846

Maanmittaushallituksen historiallisessa kartta-arkistossa on 19 Leppävirran pitäjänkarttaa vuosilta 1842-1846. Nykyisen keskustan kartassa on Leppävirran kirkon kohdalla ristin lisäksi punainen ympyrä ja teksti ”Klocktornet”. Hieman alemmaksi on piirretty toinen punainen ympyrä, jonka vieressä lukee ”Instrumentals plats”, välineiden paikka. Merkinnät saattavat liittyä siihen, että Leppävirran kirkkoa rakennettiin vuosina 1842-1846.

Kartta 11a. Thilén, G.: Kuopion läänin kartta. Ensimmäinen osa. Savon ja Hämeenmaa, 1852-1856

Karttaan on merkitty muun muassa Sorsakosken ja Vaahtovan sahat, Konnuksen ensimmäinen vuosina 1836-1841 rakennettu kanava, Juha Kolarin ja Kotalahden kestikievarit sekä talojen numeroita. Esimerkiksi numero 18 on Vanhala, numero 19 Kopola ja numero 6 Karlvik.

Kartta 11b. Thilén, G.: Kuopion läänin kartta. Ensimmäinen osa. Savon ja Hämeenmaa, 1852-1856

Lääninkartassa vuosilta 1852-1856 käy ilmi, kuinka Suomi alkoi teollistua. Siihen on merkitty paperi- ja rautaruukit, myllyt ja sahat.

Kartta 12 . Gyldén, C. W.: Karta öfver Finland : Sektionen E4 : större delen af St. Michels län med tillgränsande delar af Kuopio och Wiborgs län, 1863

Suomen yleiskartassa vuodelta 1863 mainitaan muun muassa Karlvik, Kopola, Kansala ja Finkkilä.

Kartta 13. Kuopion lääni (kartta tehty Suomenmaa-kirjasarjaa varten), 1920-luku

Myös 1920-luvulla tehty kartta on sukututkijoiden kannalta hyödyllinen, koska siihen on merkitty talojen nimiä: esimerkiksi Anttola, Tirkkola ja Mäntylä.

Kartta 14. Pitäjänkartta 1:20 000, Leppävirta-Unnukka, 1939

Kartasta käy ilmi, missä sijaitsivat esim. Kansallis-Osake-Pankki, posti, kunnantalo, sairaala ja apteekki vuonna 1939.

Hallinnolliset kartat

Kartta 15. Hallinnollinen kartta, Kuopion lääni, 1901

Hallinnolliseen karttaan on merkitty, paljonko Kuopion läänin pitäjissä oli asukkaita vuonna 1900. Esimerkiksi Kuopiossa oli asukkaita 17 374 ja Leppävirralla 15 757 Varkaus mukaan lukien. Ennen Varkauden kauppalan perustamista 1929 Leppävirralla oli asukkaita enimmillään yli 17 000 1920-luvulla.

Marja Annala

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjasto näyttelytilana

Alakerran näyttelytila

Leppävirran kirjaston remontin yhteydessä vuonna 2014 aiemmin ylhäällä sijainnut näytelytila siirtyi alakertaan. Kun tullaan sisään alakerran pääovesta, näyttelytila jää vasemmalle. Sijainti on hyvä, sillä se tavoittaa sellaisetkin asiakkaat, jotka käyttävät vain alakerran palveluja.

Näyttelytilan koko on 17,5 m2. Näytteillesettaja voi hyödyntää seinillä listoihin kiinnitettäviä koukullisia vaijereita, liikuteltavia vitriinejä (2 kpl) ja sermiä sekä eri kokoisia jalustoja ja tasoja.

kirjaston näyttelytila

Kirjaston näyttelytila.

Näyttelytila on ollut erittäin suosittu. Seitsemään vuoteen se ei ole ollut yhtään kuukautta tyhjillään, lukuun ottamatta koronasta johtunutta sulkuaikaa. Näyttelyitä on tähän mennessä ollut yli 80. Näytteilleasettajia on ollut yli 60. Töitään ovat tuoneet esille yksittäiset henkilöt, yhdistykset, kerhot, seurat ja järjestöt. Näyttelyiden monipuolisuus on yllättänyt positiivisesti. Esillä on ollut garfiikkaa, valokuvia, maalauksia, veistoksia, keramiikkaa, tekstiilitaidetta jne.

Ensimmäinen näyttely huhtikuussa 2014 oli kutsunäyttely.

Väreihin puettua teologiaa -Elina Vänskän ikoninäyttely.

Eläkkeelle jäänyt kirjastovirkailijamme Elina Vänskä on taitava ikonimaalari, joten kutsuimme hänet pitämään näyttelyn juuri avatussa remontoidussa kirjastossa. Ajoitus osui sattumalta parahiksi pääsiäisen aikoihin.

Yksi erityisesti mieleen jäänyt näyttely oli Katarina Karppisen näyttely vuodelta 2014.

Katarina Karppisen näyttely.

Minun kesäni teidän kanssanne -tekstiili- ja kollaasinäyttely.

Näyttely oli esillä vuoden pimeimpänä aikana eli marraskuussa. Kuvien ja tekstiiliteosten lisäksi näyttelyyn kuului äänimaisema eli taustalla soiva kesäyönä metsässä äänitetty linnunlaulu. Hiljainen linnunlaulu kuului vaimeana myös yläkertaan ja se oli jotakin hyvin lumoavaa.

Ehdottomasti suosituin näyttely on ollut huhtikuussa 2018 esillä ollut nukkekotinäyttely.

nukkekotielamaa

Leppävirran ministelijät.

Leppävirran ministelijät apujoukkoineen tekivät suuren työn rakentaessaan näyttelyn siten, että näyttelytilan molemmilla seinustoilla oli pöytätasot nukkekodeille ja niiden edessä pleksilevyt suojaamassa kokonaisuutta. Suojalevyt olivatkin tarpeen, sillä varsinkin naapurin päiväkodin lapset vierailivat näyttelyssä useaan otteeseen ja arvatenkin olisivat ilomielin ryhtyneet leikkimään ihastuttavilla nukeilla ja kodeilla.

nukkekotielamaa

Nukkekotielämää virran rannalla -näyttely.

Nukkekotinäyttely tuli laajalti tunnetuksi ja mm. Et-lehdessä oli juttua yllä olevan kuvan keltaisesta talosta. Ilolla odotamme tulevaa nukkekotinäyttelyä, joka on toukokuussa 2021 (jos epidemiatilanne sen sallii).

Näyttelyvarauksen voi tehdä täyttämällä joko sähköisen näyttelyhakemuksen tai kirjastolta saatavan paperisen version. Kirjaston kotisivulla on näyttelykalenteri.

Yläkerran näyttelyvitriini

Yläkerran salissa on liikuteltava vitriinikaappi, johon mahtuu pienimuotoisia näytelyitä.

vitriininäyttely

Vanhoja leluja vitriinissä

vitriinin nukkenäyttely

Elina Vänskän tekemiä nukkeja vitriinissä.

Vanhan kirjan uusi elämä -Raunin vitriininäyttely.

villasukkanäyttely

Auli Mustosen villasukkanäyttely.

Nyt myös vitriininäyttelyn voi varata täyttämällä sähköisen varauslomakkeen tai kirjastolta saatavan paperisen version. Varauksen voi tehdä myös soittamalla kirjaston numeroon 044 797 5572.

Hienoa, että omalta kylältä löytyy niin monipuolista osaamista ja rohkeita ihmisiä esittelemään tuotoksiaan. Paikallislehti Soisalon Seutu uutisoi joka kuukausi vaihtuvista näyttelyistä ja tuo siten positiivista näkyvyyttä sekä taiteilijoille, että kirjastolle.

Villapaitatarinoita

Suomessa on neulottu aina, mutta viime aikoina harrastus on saanut aivan uutta nostetta. Esimerkiksi islantilaisneuleiden suosio on noussut huimasti, jopa niin, että voidaan puhua jo muoti-ilmiöstä. Nyt ei mennä vaatekauppaan ostamaan valmista paitaa vaan lankakauppaan ostamaan lankoja ja puikkoja. Malleja etsitään netistä, lehdistä ja kirjoista.

Islantilaisneuleiden suosioon on monia syitä. Jo ennen korona-aikaa alkanut ulkoilun ja retkeilyn suosio jatkaa kasvamistaan ja mikäpä sen mukavampi ulkoiluvaate kuin villapaita. Sosiaalisten harrastusten loputtua kotoiluun on jäänyt paljon enemmän aikaa kuin ennen joten nyt on mahdollisuus keskittyä myös haastavampiin harrastuksiin. Sellainen voi olla vaikka kirjoneuleen neulominen.

Islantilaisneule

Hanni-Marin neuloma islantilaispaita. Malli Afmaeli (Védís Jónsdóttir). Kuva Riitta Andersin

Esimerkki kaarrokeneuleesta.

Anna Kaisa neuloma kaarrokeneule, malli Midcoast, Jennifer Steingass. Kuva AK Piispanen

Islantilais- ja kaarrokeneuleiden lisäksi myös muut perinneneuleet ovat nostaneet suosiotaan.

Harmaa tikkuripaita.

Anna Kaisan neuloma hailuotolainen tikkuripaita. Kuva Sanni Mikander

Tyylikkään yksinkertainen tikkuripaita on hailuotolainen kalastajaneule, joka neulotaan värjäämättömästä suomen lampaan karstalangasta.

Tervetuloa virtuaalisiin Tarinakoukkuihin, joissa kerromme islantilaisista villapaidoista ja tikkuripaidasta.

Kirjailijoiden luomia turistihoukuttimia

Vuosina 1987-2000 seurasin televisiosarjaa Komisario Morse, joka pohjautuu Colin Dexterin kirjoihin. Luettuani viimeisen Morse-kirjan en voinut olla kyynelehtimättä, ja pitkään haaveenani oli päästä käymään sarjan tapahtumapaikoilla. Matka Oxfordiin toteutui 2015 ja oli mukava sattuma, että juuri tuolloin Englannin televisiossa esitettiin Morsen spin-off-sarjaa Komisario Lewis. Seuratessani ohjelmaa hotellihuoneessani tutut paikat saivat minut mutisemaan itsekseni, että minäkin olin tuolla tänään.

Katettu silta Oxfordissa

Kuiskausten silta Oxfordissa. Kuva Marja Annala

Englannin kiertomatkallani tutustuin myös niihin seutuihin, joissa on kuvattu televisiosarjaa Midsomerin murhat. Sarja perustuu Caroline Grahamin Ylikomisario Barnaby -kirjoihin. Warborough’ssa olkikattoisen pubin omistaja kertoi, että edellisenä päivänä sarjan tuotantoryhmä oli käynyt tutkimassa, voisiko lähialuetta käyttää kuvauspaikkana. Sarjojen kuvaukset tuntuivat tuovan paikallisille asukkaille mukavaa vaihtelua arkipäivän aherrukseen.

Irlannin matkan jälkeen innostuin seuraamaan Ken Bruenin romaaneihin perustuvaa sarjaa Galwayssa työskentelevästä Jack Taylorista.  Tästä alkoholisoituneesta yksityisetsivästä kertovista kirjoja on suomennettu jo neljä.

Northumberlandin kreivikuntaan on voinut tutustua seuraamalla Vera Stanhope tutkii -sarjaa, joka pohjautuu Ann Cleevesin Vera-kirjoihin. Myös toisesta Cleevesin luomasta komisariosta Jimmy Perezistä on tehty televisiosarja nimeltään Shetlandsaarten murhat.

Poliisisarjoista Yorkshiren etsivät ja Ylikomisario Banks ovat tulleet tutuiksi Yorkshiren maisemat. Televisiosarjan myötä Reginald Hillin Dalzielista ja Pascoesta kertovat rikosromaanit ovat nousseet kansainvälisiksi bestsellereiksi. Myös Peter Robinsonin Alan Banks -kirjoja on suomennettu jo useita.

Televisiosarjojen vaikutus turismiin on ollut merkittävä varsinkin Englannissa. Tuskin suomalainen matkatoimisto järjestäisi matkoja Cornwallissa sijaitsevaan Port Isaaciin, jos se ei olisi tullut tutuksi televisiosarjasta Doc Martin.

Marja Annala

Teksti julkaistu Soisalon Seudun Kirjastonurkassa.

Sukkaa pukkaa

Syksy on neulojan lempivuodenaika. Pimenevät illat houkuttelevat tarttumaan puikkoihin ja lankaan. On hyvä aika aloittaa vaikka joululahjasukkien neulominen. Neuloisinko tuttua perussukkaa vai tarttuisinko johonkin haasteellisempaan malliin ja yllättäisin sekä itseni että lahjan saajan? Mistä sitten löytäisin kiinnostavia, hyviä ohjeita? Neulelehdistä ja netistä, mutta myös kirjoista, joihin keskityn tässä kirjoituksessa.

Mikä tekee neulekirjasta hyvän? Se mikä kellekin on mieleinen, riippuu omista mieltymyksistä, taidoista ja tarpeista. Yksi toive on varmaan kaikille yhteinen, toive virheettömistä, selkeästi kirjoitetuista ohjeista.

Sukkakirjoja. Kuva Anna Kaisa Piispanen

Uusia sukkakirjoja on ilmestynyt viime vuosina runsaasti. Jo muutama vuosi sitten ilmestyneissä Suloisimmat sukat ja Sukkia rakkaudella -kirjoissa on viehättäviä, ohuella langalla neulottavia pitsisukkamalleja, joista olen saanut monta vinkkiä omiin sukkiini. Kyllikki Mitrosen Sukkasillaan-kirja on yksi suosikeistani. Siinä on selkeitä, simppeleitä sukkaohjeita ja kauniit, tunnelmalliset kuvat. Sukupolvien silmukat -kirjassa on muiden perinneneuleiden lisäksi nostalgisia vanhoja sukkamalleja, jotka on neulottu museoista löydettyjen esikuvien mukaan ja joihin on laadittu nykyisillä langoilla toteutettavat ohjeet. Myös vasta ilmestyneen Puikkomaisterin sukkakirjan kauniissa kirjoneulemalleissa on sovellettu kansanomaisia kuvioita.

Pintakuviolliset sukat farkkuhousuisen henkilön jaloissa, taustalla kiviseinä.

Anni-sukat Stephanie van der Lindenin Säpinää sukkiin -kirjasta. Kantapäät on neulottu ranskalaisittain. Kuva Anssi Toivanen.

Olen itse sellainen neuloja, etten välttämättä seuraa ohjeita orjallisesti vaan muokkaan, yhdistelen ja lisäilen surutta eri malleissa olevia aihioita. Kantapään neuloin kuitenkin ennen aina hollantilaiseen tyyliin eli niin kuin se aikanaan koulussa opetettiin, mutta eräänä päivänä tutustuin ranskalaiseen kantapäähän ja ihastuin siihen kovin. Ohjeet sen tekemiseen löytyy mm. Punomon nettisivuilta, Novitan sukkalehdestä ja Suloisimmat sukat -kirjasta. 

Anna Kaisa Piispanen

Teksti julkaistu Soisalon Seudun kirjastonurkassa.

Leppävirran kansallispuku 50 vuotta

Leppävirran ensimmäisen kansallispuvun suunnittelivat leppävirtalaislähtöinen taiteilija, mallipiirtäjä Siiri Brunou ja pukuhistorioitsija Tyyni Vahteri 1920-luvulla. Ilmeisesti leppävirtalaisia esikuvakankaita ei ollut saatavilla, sillä puvun raidoitus oli lainattu naapuripitäjien kankaista, samoin kuin liivin malli. Leppävirtalaisinta puvussa oli tykkimyssy, johon oli kirjottu lepän käpykuvioita.

Kansallispukuinen nainen istuu kädet sylissään. Hänellä on valkoinen pusero, raidallinen liivi ja hame. Puserossa on pieni, hopeinen solki.

Leppävirran vanha kansallispuku. Kuva Anssi Toivanen

Tätä ensimmäistä pukua ei valmistettu kovin paljon. Kotiseutumuseosta löytyy yksi puku, joka on mahdollisesti tehty 1930-luvulla. Mystisesti sen värit ovat paljon valjummat kuin alkuperäisluonnoksissa.

Vasemmalla Leppävirran ensimmäinen kansallispuku 1930-luvulta. Oikealla puvun uusittu versio.

Leppävirran vanha ja uusi kansallispuku rinnakkain. Kuva Anna Kaisa Piispanen

Leppävirran matkailu- ja kotiseutulautakunnan ja museonhoitaja Lyyli Sutisen toimesta vanha kansallispuku haluttiin uudistaa. Sen luonnokset lähetettiin Kansallismuseoon ja kysyttiin, voisiko se olla esikuvana uudelle puvulle. Kansatieteilijä Toini-Inkeri Kaukonen suunnitteli puvun uudelleen vuosina 1969-70. Paita, huivi ja tykkimyssy säilyivät entisellään. Liivin malli ja kankaan raidoitus suunniteltiin paikallisten esikuvien mukaisiksi.

Kansallispukuisia naisia Leppävirran kirkon edustalla. Kuva Anssi Toivanen

Leppävirran kansallispuvusta on kaksi värivaihtoehtoa; neitosille ja nuorille vaimoille heleämpi sinivihreä kangas, vanhemmille tummempi siniruskea. Heleämpi versio yleistyi, ja se tunnetaan nykyään Leppävirran kansallispukuna.

Leppävirran kansallispuku esiteltiin ensimmäisen kerran kotiseutujuhlissa kesäkuussa 1970.


Leppävirran kirjasto teki kansallispuvun syntymäpäivän kunniaksi virtuaalisen Tarinakoukun, joka julkaistiin Leppävirta-päivänä 4.6.2020.

Kutrit kuriin

Tukkani on ilmainen kosteusmittari: mitä kosteampi sää, sitä päättäväisemmin otsahiukseni vääntäytyvät korkkiruuvikiharoille. Kun valitin kampaajalleni tukkani itsepäisyyttä, hän totesi suurimman osan naisasiakkaistaan olevan tyytymättömiä hiuksiinsa. Onneksi kaupoista löytyy hiuspulmiin monenlaisia apuvälineitä: suoritusrautoja, kihartimia, hiusvärejä jne. Edes lyhyitä hiuksia ei tarvitse harmitella, sillä ne saa hiuspidennyksillä hulmuavan pitkiksi muutamassa tunnissa.

Kuvassa on vanha nukke. Nukella on pitkä vaalea tukka. Osa hiuksista on palmikoitu. Nukella on yllään pallokuvioinen keltainen paita.

Tiina-nuken kauniit kutrit. Kuva Marja Annala.

Myönnän kadehtivani vanhan nukkeni Tiinan paksuja ja kiiltäviä hiuksia. Niissä on jopa muutamat väriraidat – kylläkin kuralammikon veden värjäämät. Koska Tiinan hiukset ylettyvät olkapäille asti, tykkäsin lapsena tehdä niihin ranskalaisia lettejä ja juhlakampauksia. Jo pelkästään Tiinan hiusten harjaaminen tuntui rauhoittavalta.

Letittäminen on nyt ilmeisesti muotia, koska lyhyen ajan sisällä aiheesta on ilmestynyt kolme kirjaa. Ihanat letit -kirjan on tehnyt kaksi tanskalaista tyttöä, Laura ja Marie. He innostuivat opettelemaan uusia letitystekniikoita koulujen työsulun aikana.  Isin ja tyttöjen lettikirja sisältää raumalaisen Matti Airolan taidonnäytteitä. Hän on letittänyt kahden tyttärensä hiuksia. Jenni Petänen pitää letityskursseja ja tekee lettikampauksia myös tilauksesta mm. syntymäpäiväjuhlilla ja festareilla. Häneltä on ilmestynyt kirja Letille.

Kirjoissa neuvotaan havainnollisin kuvin ja piirroksin, mitä tarvikkeita letittämiseen tarvitaan ja miten tehdään peruslettejä sekä näyttäviä letti- ja juhlakampauksia.  Sekä tanskalaistytöt että Airola korostavat, että letittämistä voivat harrastaa kaikenikäiset kulttuurista ja asuinpaikasta riippumatta. Koska letittäminen on hauskaa ja rauhoittavaa eikä maksa paljon, se on täydellinen yhteinen harrastus vanhemmille ja lapsille.

Kirjojen havainnolliset ohjeet innostivat minut kaivamaan Tiina-nuken esille varastosta ja sain kuin sainkin aikaiseksi sen hiuksiin hollantilaisen letin.

Marja Annala

Teksti julkaistu Soisalon Seudun kirjastonurkassa

Haaveena kesäeläimiä

Kesäeläimet ovat tuoneet perheeseemme paljon iloa, sillä eläinten touhuja on niin mukava seurata! Possut ovat saaneet aitauksessaan tonkia maata mielin määrin ja ottaa virkistäviä mutakylpyjä. Lampaat ovat viihtyneet laitumella pitämässä kurissa heinän kasvua. Kanoille on ollut oma ulkotarha munimiskoppeineen ja nukkumisorsineen, mutta paljon ne ovat kotkotelleet vapaanakin.

Ruskeankirjava kana seisoo mustikkapensaiden keskellä.

Kirjavakana mustikkapensaassa. Kuva Hanni-Mari Ojala.

Tänäkin kesänä kymmenkunta kanaa kuopsuttelee pihapiiriä. Muutaman harrastepesän  mehiläiset pörräävät jo innokkaasti kevätkukissa.

Lapset ovat oppineet paljon eläimistä ja niiden huolehtimisesta. Ruuan ja juoman säännöllinen tarjoaminen hoidokeille on opettanut ahkeruutta ja vastuunkantoa. Kananmunien kerääminen on hauskaa puuhaa, mutta vielä hauskempaa on syödä omien kanojen munista paistettuja kullankeltaisia lettuja! Vapaiden kanojen munien keltuaiset paistavat kilpaa kesäauringon kanssa.

Mehiläisten yhdyskuntaelämän opettelu ja hunajahommat elokuussa ovat hurjan mielenkiintoisia. Possujen ja lampaiden kanssa on tutustuttu myös siihen luonnolliseen tosiasiaan, että hoidokit ovat talven tullen päätyneet ruokapöytään.

Ennen kuin ottaa mitään eläimiä, täytyy niiden hoitoon perehtyä. Kirsti Hassisen kirjat ”Omat kanat, omat munat” sekä ”Omat lampaat – pienlampurin käsikirja” ovat hyviä oppaita, jotka ovat selkeitä lukea ja kauniita katsella. Lauri Ruottisen toimittamat ”Mehiläishoitoa käytännössä” osat 1 ja 2 ovat mehiläiskasvattajien perusteoksia, mutta harrastusta aloittelevalle suosittelen vasta ilmestynyttä Tero Savolaisen kirjaa ”Mehiläisen maailma. Tunne, hoida, harrasta”.

Kanoja, kaneja tai mehiläisiä voi pitää kaupungissakin. On kuitenkin otettava huomioon naapurit ja erilaiset säädökset, joita eläintenpitoon liittyy. Säädösten kanssa kyllä pärjää – onneksi esimerkiksi mehiläisille ei tarvitse edes laittaa korvamerkkejä! Netistä löytyy tietoa ja valmiita lomakkeita viranomaisia varten osoitteesta evira.fi.

Kesäeläimistä haaveilevan täytyy tietää jo eläimiä ottaessaan, mitä niille tehdään syksyllä, jos itsellä ei ole eläimille sopivaa tilaa talveksi. Myydäänkö, syödäänkö vai annetaanko johonkin talvihoitoon?

Hanni-Mari Ojala

Teksti julkaistu Soisalon Seudun Kirjastonurkassa

Tarinakoukku-piknikin herkkuja

Lauantaina 13.6. oli kansainvälinen Knit in Public Day eli Julkineulomispäivä. Sen kunniaksi pidimme kirjaston pihalla seuraavana päivänä Tarinakoukku-piknikin, jossa neuloimme isolla porukalla kauniissa kesäsäässä. Viltit ja retkituolit, eväskassit ja lankakerät värittivät pihapuistoa. Helleasuiset ihmiset iloitsivat kohtaamisista ja yhteisestä harrastuksesta.

Kuvassa naiset ihailevat lankoja ja neuleita. Auton takakontissa, pöydällä ja korissa on myytäviä, värikkäitä lankoja.

Ilun ihania, värikkätä lankoja

Meillä oli vieraana Handu-lankakaupan Ilona Korhonen, joka tuli tapahtumaan Handun ensivastehätäapulankapiipaa-autollaan. Häneltä oli mahdollisuus ostaa korona-ajan tyhjentämiin lankakaappeihin ihanan värikästä täydennystä. Kuulimme Ilonan monipuolisesta elämästä langanvärjääjänä ja lankakauppiaana, laulajana ja kansanmusiikin tohtorina. Tutustuimme hänen tekemiinsä käsityökirjoihin ja Taito-lehteen, johon Ilu kirjoittaa mahtavia kolumneja.

Oli mielenkiintoista kuulla käsitöiden somemaailmasta. Ilu on Suomen ensimmäisiä käsityö-blogin pitäjiä (ilunhanduduunaa). Blogin perustamisen jälkeen somemaailma on muuttunut paljon – on tullut aktiiviset facebook-postaukset ja –harrasteryhmät, vlogit ja podcastit. Onko perinteisillä blogeilla enää sijaa harrastepiireissä? Lisää aiheesta videolla.

Virtuaalisten Tarinakoukkujen jälkeen oli tosi kiva tavata ihmisiä ihan oikeasti neulomisen merkeissä. Jatkamme oikeita Tarinakoukkuja taas syksyllä kirjaston kerhohuoneella, mikäli koronatilanne sen sallii. Seuraava kerta on suunniteltu pidettäväksi 25.9. klo 13-15. Silloin aiheena on nostalgia. Aiomme jatkossakin tehdä myös virtuaalisia Tarinakoukkuja kirjaston YouTube-kanavalle.