Haaveena kesäeläimiä

Kesäeläimet ovat tuoneet perheeseemme paljon iloa, sillä eläinten touhuja on niin mukava seurata! Possut ovat saaneet aitauksessaan tonkia maata mielin määrin ja ottaa virkistäviä mutakylpyjä. Lampaat ovat viihtyneet laitumella pitämässä kurissa heinän kasvua. Kanoille on ollut oma ulkotarha munimiskoppeineen ja nukkumisorsineen, mutta paljon ne ovat kotkotelleet vapaanakin.

Kirjavakana mustikkapensaassa

Tänäkin kesänä kymmenkunta kanaa kuopsuttelee pihapiiriä. Muutaman harrastepesän  mehiläiset pörräävät jo innokkaasti kevätkukissa.

Lapset ovat oppineet paljon eläimistä ja niiden huolehtimisesta. Ruuan ja juoman säännöllinen tarjoaminen hoidokeille on opettanut ahkeruutta ja vastuunkantoa. Kananmunien kerääminen on hauskaa puuhaa, mutta vielä hauskempaa on syödä omien kanojen munista paistettuja kullankeltaisia lettuja! Vapaiden kanojen munien keltuaiset paistavat kilpaa kesäauringon kanssa.

Mehiläisten yhdyskuntaelämän opettelu ja hunajahommat elokuussa ovat hurjan mielenkiintoisia. Possujen ja lampaiden kanssa on tutustuttu myös siihen luonnolliseen tosiasiaan, että hoidokit ovat talven tullen päätyneet ruokapöytään.

Ennen kuin ottaa mitään eläimiä, täytyy niiden hoitoon perehtyä. Kirsti Hassisen kirjat ”Omat kanat, omat munat” sekä ”Omat lampaat – pienlampurin käsikirja” ovat hyviä oppaita, jotka ovat selkeitä lukea ja kauniita katsella. Lauri Ruottisen toimittamat ”Mehiläishoitoa käytännössä” osat 1 ja 2 ovat mehiläiskasvattajien perusteoksia, mutta harrastusta aloittelevalle suosittelen vasta ilmestynyttä Tero Savolaisen kirjaa ”Mehiläisen maailma. Tunne, hoida, harrasta”.

Kanoja, kaneja tai mehiläisiä voi pitää kaupungissakin. On kuitenkin otettava huomioon naapurit ja erilaiset säädökset, joita eläintenpitoon liittyy. Säädösten kanssa kyllä pärjää – onneksi esimerkiksi mehiläisille ei tarvitse edes laittaa korvamerkkejä! Netistä löytyy tietoa ja valmiita lomakkeita viranomaisia varten osoitteesta evira.fi.

Kesäeläimistä haaveilevan täytyy tietää jo eläimiä ottaessaan, mitä niille tehdään syksyllä, jos itsellä ei ole eläimille sopivaa tilaa talveksi. Myydäänkö, syödäänkö vai annetaanko johonkin talvihoitoon?

Hanni-Mari Ojala

Teksti julkaistu Soisalon Seudun Kirjastonurkassa

Tarinakoukku-piknikin herkkuja

Lauantaina 13.6. oli kansainvälinen Knit in Public Day eli Julkineulomispäivä. Sen kunniaksi pidimme kirjaston pihalla seuraavana päivänä Tarinakoukku-piknikin, jossa neuloimme isolla porukalla kauniissa kesäsäässä. Viltit ja retkituolit, eväskassit ja lankakerät värittivät pihapuistoa. Helleasuiset ihmiset iloitsivat kohtaamisista ja yhteisestä harrastuksesta.

Tunnelmakuva Tarinakoukku-piknikistä.-

Ilun ihania, värikkätä lankoja

Meillä oli vieraana Handu-lankakaupan Ilona Korhonen, joka tuli tapahtumaan Handun ensivastehätäapulankapiipaa-autollaan. Häneltä oli mahdollisuus ostaa korona-ajan tyhjentämiin lankakaappeihin ihanan värikästä täydennystä. Kuulimme Ilonan monipuolisesta elämästä langanvärjääjänä ja lankakauppiaana, laulajana ja kansanmusiikin tohtorina. Tutustuimme hänen tekemiinsä käsityökirjoihin ja Taito-lehteen, johon Ilu kirjoittaa mahtavia kolumneja.

Oli mielenkiintoista kuulla käsitöiden somemaailmasta. Ilu on Suomen ensimmäisiä käsityö-blogin pitäjiä (ilunhanduduunaa). Blogin perustamisen jälkeen somemaailma on muuttunut paljon – on tullut aktiiviset facebook-postaukset ja –harrasteryhmät, vlogit ja podcastit. Onko perinteisillä blogeilla enää sijaa harrastepiireissä? Lisää aiheesta videolla.

Virtuaalisten Tarinakoukkujen jälkeen oli tosi kiva tavata ihmisiä ihan oikeasti neulomisen merkeissä. Jatkamme oikeita Tarinakoukkuja taas syksyllä kirjaston kerhohuoneella, mikäli koronatilanne sen sallii. Seuraava kerta on suunniteltu pidettäväksi 25.9. klo 13-15. Silloin aiheena on nostalgia. Aiomme jatkossakin tehdä myös virtuaalisia Tarinakoukkuja kirjaston YouTube-kanavalle.

Terveyttä luonnosta

Lapsuudestani ovat jääneet erityisesti mieleen isän kanssa tekemäni metsäretket. Muistan elävästikuinka voimakkaasti suopursut tuoksuivat, miten isän retkieväiksi ostamat munkit ja viinerit maistuivat tavallistakin paremmilta ja kuinka hyvältä olo tuntui retkien jälkeen. 

Tänä vuonna on ollut useita kirjoituksia luonnon vaikutuksesta terveyteemme. Tutuiksi ovat tulleet muun muassa metsäkellintä, vihreä hoiva ja polkujuoksu. Teoksessa Metsän parantava voima Florence Williams kertoo eri maissa tehdyistä tutkimuksista, joissa on pyritty mittaamaan, miten luonto vaikuttaa mielialaan, hyvinvointiin, ajattelukykyyn ja sosiaalisiin taitoihin. Williams kävi tutustumassa muun muassa japanilaisten tapaan lievittää stressiä: paikallinen metsätalousvirasto on osoittanut 48 virallista metsäterapiapolkua metsäkylpykäyttöön. Etelä-Koreassa on perustettu kolme virallista parantavaa metsää ja lisää on suunnitteilla. 

Williamsin mielestä on tärkeä ymmärtää, miten huomattava osa ihmisten elämästä on siirtynyt sisätiloihin ja tätä muutosta pitäisi yrittää helpottaa ja hallita. Lisäksi meidän on huolehdittava isommasta määrästä asioita kuin aivot on suunniteltu käsittelemään.  

Adela Pajunen ja Marko Leppänen kertovat kirjassaan Terveysmetsä, millaiset luontopaikat, luonnonelementit ja maisemapiirteet edistävät terveyttä ja vaikuttavat ihmiseen suotuisasti. Kirjoittajat tutustuivat satoihin tutkimuksiin ennen kirjan kirjoittamista ja osallistuivat maa- ja metsätalousministeriön Terveysmetsä-hankkeeseen vuosina 2014-2017. 

Esteettisesti miellyttävä maisema Ivalojokisuulla.

Tehtyäni diagnoosin luonnonpuutostaudista päätin palata juurilleniLyhyen ajomatkan päästä löysin upean metsän, jossa kaikki huolet unohtuivat, kun yritin olla eksymättä ja pysyä pystyssä mäkisessä ja kivikkoisessa maastossa. Eväitä syödessäni muistin Williamsin mainitseman selityksen sille, miksi ruoka maistuu paremmalta ulkona: ruoansulatuselimistön toimintaa vilkastuttava parasympaattinen hermosto aktivoituu, kun ympäristö saa meidät rentoutumaan. 

Marja Annala 

Teksti julkaistu Soisalon Seudun Kirjastonurkassa